Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Päätös työvaltaisten alojen ALV-kokeilusta siirtyi

Päätös työvaltaisten alojen ALV-kokeilusta siirtyi

24.01.2006  |  Tiedote 5/2006

EU:n talous- ja valtiovarainministerit kokoontuivat Ecofin-neuvoston kokoukseen tiistaina 24.1.2006 Brysselissä. Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.

Alennetut arvonlisäverokannat

Ecofin-neuvosto ei päässyt poliittiseen yhteisymmärrykseen alennetuista ALV-kannoista. Muutaman jäsenmaan vastuksen vuoksi asiasta ei kyetty pääsemään sopimukseen. Ponnistelut yhteisymmärrykseen pääsemiseksi kyseisten jäsenmaiden kanssa jatkuvat kuluvan viikon loppuun.

Puheenjohtajan kompromissiehdotuksen mukaan työvaltaisten palvelujen kokeilua jatkettaisiin vuoden 2010 loppuun asti. Kokeilun piiriin kuuluisivat esimerkiksi kampaamo- ja parturipalvelut. Kaikilla jäsenmailla olisi mahdollisuus ottaa osaa kokeiluun. Ratkaisu vastaisi paremmin Suomen kantaa jäsenmaiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Tähänastiset ratkaisuehdotukset olisivat antaneet tämän mahdollisuuden ainoastaan kokeiluun jo osallistuneille maille.

Kompromissiesityksen mukaan alennetuista ALV-kannoista tehtäisiin riippumaton tutkimus. Tutkimuksen tulisi keskittyä erityisesti siihen, missä määrin alennetuilla ALV-kannoilla, ml. ravintolapalvelut, on talouskasvua ja työllisyyttä edistävä vaikutus. Komissio raportoisi tutkimuksen tuloksista Ecofin-neuvostolle vuoden 2007 kesäkuun loppuun mennessä. Tältä pohjalta olisi tarkoitus myöhemmin päättää kokeilun jatkamisesta ja ravintolapalvelujen ottamisesta alennettujen ALV-kantojen piiriin.

Suomen vakausohjelma

Ecofin-neuvosto hyväksyi neuvoston päätelmät Suomen vakausohjelmasta. Lausunnon mukaan neuvosto pitää yleisesti ottaen Suomen budjettitilannetta terveenä ja valittua budjettistrategiaa hyvänä esimerkkinä finanssipolitiikasta, joka on blinjassa vakaus- ja kasvu sopimuksen kanssa.

Ministeri Heinäluoma sanoi puheenvuorossaan, että on tärkeää arvioida jäsenvaltioiden budjettitilanteita ja ohjelmia monipuolisesti mutta myös kriittisesti. Kokemus osoittaa, että talouskehityksen riskit voivat kasautua nopeasti ja johtaa budjettitasapainon heikkenemiseen. Heinäluoma korosti myös väestön ikääntymisen asettamia rasituksia julkisen talouden kestävyydelle. Tästä syystä Suomi pyrkii jatkossakin olemaan valppaana.

Raportti julkisen talouden laadusta

Neuvosto hyväksyi julkisen talouden laatua koskevat päätelmät. Julkisen talouden laadulla tarkoitetaan tässä sitä, miten kansallisia valtiontaloutta koskevia kehysjärjestelmiä ja sääntöjä kehittämällä voidaan parantaa budjettikuria ja siten julkisen talouden kestävyyttä.

Heinäluoma totesi puheenvuorossaan, että Suomella on itsellään hyviä kokemuksia hallitusohjelmaan kirjatuista menokehyksistä. Suomi on myös määrätietoisesti kehittänyt kehysjärjestelmiään. Suomi aikoo omalla puheenjohtajuuskaudellaan tuoda aiheen uudelleen neuvoston keskusteltavaksi.

Puheenjohtajan työohjelman esittely

Puheenjohtajamaa esitteli Itävallan ja Suomen yhdessä valmisteleman Ecofin-neuvoston työohjelman vuodelle 2006. Ministeri Heinäluoma totesi puheenvuorossaan, että Ecofin-sektorilla päätavoitteena on talouskasvun vauhdittaminen ja työpaikkojen lisääminen. Lisäksi Heinäluoma kiitti Itävallan kanssa tehtyä yhteistyötä työohjelman laatimisessa.

Muita asioita:
- Lisäksi valtiovarainministerit keskustelivat energiamarkkinoihin liittyvistä kysymyksistä Ranskan aloitteesta.
- Neuvosto hyväksyi päätelmät Ruotsin, Tanskan, Tsekin, Slovakian ja Unkarin lähentymisohjelmista. Unkarin kohdalla neuvosto suositti uuden tarkistetun lähestymisohjelman laatimista viimeistään 1.9. mennessä.
- Ecofin-neuvosto totesi, että Ison-Britannian julkisessa taloudessa on liiallinen alijäämä.
- Komissio esitteli neuvostolle 25.1. julkistettavan strategisen raporttinsa kansallisista Lissabon-toimenpideohjelmista. Varsinaisesti asia tulee Ecofin-neuvoston agendalle helmikuussa.

***

Euroryhmän kokouksessa 23.1. ministerit keskustelivat ajankohtaisen taloustilanteen lisäksi liiallisen alijäämän menettelystä sekä Suomen vakausohjelmasta. Suomen vakausohjelma sai osakseen laajaa arvostusta.

Lisätietoja antaa finanssineuvos Sami Yläoutinen, puh. 040 735 1778.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Lähetä linkki
X
 

Lähetä vm.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän vm.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi